Sisustamista, tuunailua, käsitöitä ja pienen perheen elämää hirsitalossa.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kisatunnelmia

Huh, kuinka aika rientää. 
Meidän minimies on jo kuukauden ikäinen 
ja kasvaa ja kehittyy ihan silmissä.
Varsinainen sylivauva meillä todellakin on, 
ei meinaa mitään saada tehtyä kun sitterissä 
tai lattialla peiton päällä ei paljoakaan viihdytä. 
On pitänyt opetella aika monta asiaa tekemään yhdellä kädellä. 
Vessaan ja suihkuun en kuitenkaan ole pikkuvesseliä mukaan ottanut, 
joku raja sentään ;)

Leivottua sain tänään rintarepun avulla 
ja tuossa se vieläkin pieni tuhisee rintaa vasten autuaan tietämättömänä, 
että äiti pyöräytti parit harjoittelumuffinit ristiäisiä varten :)
 Ehkä tästä siis tulee hyvä apu tästä eteenpäin, 
jos saisi vaikka tehtyä näitä kotihommiakin välillä, 
ettei huusholli olisi aivan kaoottinen.

Sitten jääkiekkoon:

Meidän perheen jääkiekkokisakatsomo näyttää tältä. 
Ystävämme toi pari kisatuttia ja niitä on nyt urakalla maussuteltu 
ja ihmetelty kun isi möykkää teeveetä katsoessaan :)

Hyvä suomi!



Sisustusrintamalla on ymmärrettävästi ollut aika hiljaista viimepäivinä, 
mutta jotain uutta kuitenkin on tullut hankittua.

Keittiön puoleiselle terassille ostettiin uusi ruokailuryhmä,
joka on polyrottinkia.
Hyi me, jotka ollaan toitotettu ettei meille muovia tule!
Nyt tuli vähän sodittua tapojaan vastaan,
koska terassi ei ole katettu, niin ajateltiin
että tämä on kestävämpi vaihtoehto tällä kertaa.

Lisäksi tilasin ruokailuryhmän päälle tummanharmaan markiisin. 
Nyt on mukava juoda kahvit terassilla, jahka pikkumies luvan antaa :)


 

Nyt pitäisi vielä alkaa suunnittelemaan ja tekemään ristiäiskutsuja, 
mutta se taitaa jäädä huomiseen ja viikonloppuun.
Niin, täällähän on sitten ensimmäinen äitienpäiväkin tulossa sunnuntaina, jännää :)


P.s. Koska olen nyt keskittynyt tämän pikkuvesselin hoitoon, on Seelia ollut isin huollettavana ja sen kyllä huomaa: neitille on tullut yhtäkkiä painoa traagiset 50g lisää. Huomasin vaan eilen, että piikkipallon takapuoli oli kyllä hieman pyöristynyt, eli nyt pitää vähän tarkkailla mitä se syö, ettei neiti muutu liian pyöreäksi!


Terveisiä kaikille!

~Marika~


14 kommenttia:

  1. Oi, Minimiehellä on hieno tutti...tuollainenhan sen olla pitää...tällaisna aikoina...:)

    Kohta pitää pistää Seelia dietiille...:D
    Kaunis pöytäryhmä!

    VastaaPoista
  2. Tärkein meinasi unohtua.

    Oikein ihanaa ensimmäistä Äitien päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seelia on laitettukin jo dieetille, katsotaan tuleeko tuloksia :)

      Poista
  3. Niiiiin suloinen minimies siellä teidän kisakatsomossa <3
    Hih, taitaa isi vähän lelliä Seeliaa ;)
    Tosi kauniit mööpelit olette hankkineet, noiden rinnalla meidän näyttävät ihan liian moderneilta ;( Täytyy alkaa pitää jotain pitsiliinaa tai vanhaa lakanaa pöytäliinana, hihi..
    Onnellista ekaa äitienpäivää sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Iskä tosiaan vähän lellii Seeliaa.
      Minä kyllä tykkäsin siitä teidänkin ruokaryhmästä ja aluksi meinasinkin tilata vastaavanlaisen sieltä Saksasta, mutta löydettiin sitten tämä versio.

      Poista
  4. Kyllä on hieno kuva aidosta leijona-fanista!
    Terkkuja vaan sekä pikkuiselle että Seelialle tietty<3

    VastaaPoista
  5. Teillä meinaa paino nousta ihan väärällä "vauvalla" :)
    Kiva kun laitoit pikkumiehen kuvan meidän iloksi, on nää vauvelit niin suloisia!!

    Oikein hyvää ensimmäistä äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nousee se tällä toisellakin aika huimaa vauhtia, sen huomaa kun kanniskelee poitsua koko päivän niin kyllä tuntuu käsissä :)

      Poista
  6. Ihana pieni Suomi-poika siellä♥
    Sulle pukkais tunnustusta,käyhän kurkkaamassa kunhan kerkiät♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minähän tulen kurkkaamaan, kun seuraavan kerran saan blogitauon :)
      Kiitos!

      Poista
  7. Kuinka suloinen kannattajapoika siellä kurkistaakaan :)

    Aivan ihana tuo ruokailuryhmä <3 Saman tyyppistä haaveilen meillekin sohvaryhmän muodossa.

    VastaaPoista
  8. Tykkään kyllä kovasti!Myös sohvaryhmä on hakusessa terassin toiseenlaitaan, mutta ei taida riittää budjetti enää täksi kesäksi :)

    VastaaPoista
  9. Kivalta näyttää, kaikinpuolin!!!:) hih*

    Minulla olisi sinulle jotain blogissani.

    VastaaPoista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)