Sisustamista, käsitöitä, tuunailua ja meidän elämää alla kurkihirren oman, lämmössä kotilieden soman.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Valaisimen tuunausta

Etsiskelin kauan pojan huoneeseen lamppua. Oikeastaan aloitin etsimisen jo paljon ennen pojan syntymää, vaikka täyttä varmuutta vauvan sukupuolesta ei tietenkään silloin vielä ollut :)

En kuitenkaan löytänyt sellaista valaisinta, joka olisi silmää miellyttänyt. 
Vaikeaa, vaikka eihän tämän  talon ainutkaan valaisin ole helpolla paikkaansa löytänyt ;) Jokaisen valitsemiseen on käytetty paljon aikaa. Vain pari valaisinta sai jäädä edellisestä asunnosta.

Sitten muutaman kuukauden etsimisen jälkeen löysin tämän. Laura Ashleyn ihanan lampun, mutta kuinkas ollakaan hintaa löytyi ja vaikka himo oli suuri, niin sain vastusteltua :)

Onneksi, sillä huomasin ompelupussissani tähtikangasta, jolla ajattelin päällystää ihan vaan jonkin käytetyn lampun jahka sellaisen löytäisin. Aikaa kului taas ja kun sitten Liisa esitteli blogissaan tuunaamaansa lamppua, päätin minäkin, että nyt kokeilen:)




Kuva lainattu: http://www.lauraashley.fi/   


Vanhan lampun sain äidiltäni. Otin vanhat kankaat pois ja päällystin lampun uudelleen. Koska nuo lampusta roikkuvat tähdet olivat se lampun juju, päätin ommella pikkuisia pehmotähtiä ja ripustaa ne lampusta roikkumaan. Piristykseksi lisäilin vielä valkoisia kimallepalloja viime vuoden kynttilätuunauksesta ylijääneinä.





Tämä valaisin ei ehkä kestä kovin tarkkaa "syynäystä", mutta minusta tästä taisi tulla ehkä vieläkin kivempi kuin tuo kallis ostolamppu olisi ollut. 

Huomasinpa, että ruuvimeisselikin jäi kuvaan, no ompahan ainakin totuuden mukaisempia kuvia ;)






Vaikka nyt on yksi sormi jo ruvellakin noiden tähtien nypläyksen takia, niin kyllä kannatti!
 Nuo keskeneräiset verhotkin tuolla vilahtaa taas, mutta esittelen ne kun saan ne valmiiksi. Olen muuten hankkinut kankaat jo keittiön, olohuoneen, Seelian huoneen ja makuuhuoneen ikkunoiden eli 10 ikkunan verhotarpeisiin, joten saapa nähdä saanko ne jouluksi valmiiksi :) En kyllä, jos tätä tahtia etenen...


Nytkin vaan täällä blogistaniassa :)

Taidanpa nyt käväistä suihkussa kun poika on jo yö unilla. 
Ollaan täälä ihan vaan kolmistaan, sillä isompi mies on taas pitkällä työreissulla. Toissapäivävä pääsin muuten vaahtokylpyyn kynttilän valossa, luksusta! Edellisestä kerrasta taitaa olla jo monen monta kuukautta aikaa, varmaan melkein vuosi!

 
 Valoa iltaanne!

~Marika~




20 kommenttia:

  1. Mä tykkään sun versiostasi enemmän :)

    Mutta.....mä melkein sanosin, että kokeilepa ilman noita valkoisia pallukoita, se vois näyttää silloin siltä niinkuin nuo tähdet leijuis lampun alla.....pieniä tähdenlentoja :D

    Kaunis se on noinkin vaikket koskiskaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi kokeilinkin ilman noita palluroita, mutta jotenkin se miellytti omaa silmää nyt näin enemmän. Pallurat on sellaista pehmoista materiaalia, joten ne on helppo sitten vaan repäistä pois kun alkaa kyllästyttämään :)

      Poista
  2. Niin IHANAN valaisimen oot tehnyt että <3 Taidanpa apinoida ja tehdä tytölle vaaleanpunaisia tähtösiä ,hänellä tuo valaisin onkin vaaleansininen :)

    VastaaPoista
  3. On parempi kuin Ashley, paljon parempi!!! Kaunis!
    Ihana lato edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
  4. Juu, paljon parempi kuin ashley! Musta toi ashley ei näytä yhtään ashleyltä vaan enempikin joltain ikea-lampulta tossa kuvassa... sun omatekemä on IHANA <3 Kannatti laittaa sormet ruville ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ois kyllä ottanut päähän jos oisin tuohon lamppuun investoinut ja sitten se ei oiskaan ollut kiva :( Sun ansiostas sain inspiksen väkertää tuon :)

      Poista
  5. Todellakin on kivempi kuin kallis lamppu,ei voi sanoa että MELKEIN kuin tuohon tehty,siihenhän se just on tehtykin:)Ei kai poika vois kauniimpaa lamppua saadakaan kuin oman äitinsä tekemän,en mä ainakaan keksi mikä vois olla parempi:)Kauniilta näyttää verhotkin...Vaan ompahan sulla siellä urakkaa verhojen kanssa,taas on pakko sanoa että sitä virtuaalista (ja olematonta) hattua nostan kun jaksat kaikenlaista hommata vaikka pieni mies varmasti pitää äidin muutenkin työn touhussa vaan niin se kai on että sitä jaksaa mistä tykkää ja saahan siitä voimaakin arkiseen touhuiluun:)Muistahan lurata siellä vaahtokylvyssäkin hieman useammin,kerran vuoteen kuulostaa...hmmm,no ihan liian harvalta tahdilta;)Mukavaa viikonjatkoa sinne teille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin tehdä sellaisen, että vois olla pitkäänkin katossa. Joku nallelamppu kun voi muuttua lapselliseksi jo aika nopeestikin. Vaikka lapsihan tuo pikkumies on vielä monen monta vuotta, onneksi :)

      Pitäis kyllä päästä kylpyyn vähän useemmin. Pitää parantaa tapansa tästä lähtien!

      Poista
  6. Suloisen ihana! Tähtitaivaan alla...

    VastaaPoista
  7. No vitsit, kyllä todellakin voittaa ashleyn! Ihana!!

    VastaaPoista
  8. No kuules, Pikku-Ruusan kammarissa ei edelleenkään ole lamppua! ;D Hehkulamppu vaan johdon jatkeena.. Etsinnässä lamppu siis täälläkin, harkinnassa myös oma tuunaus, kun ei tunnu "sitä täydellistä" löytyvän!

    Pikku miehelle sen sijaan on "löytynyt" ihana valaisin! :) Kyllä ny kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut eikös se oo vähän niinkuin muotia nyt, että lamput on teollisen rouheita :) Itsetekemällä saa sellaisen kun haluaa, joten suosittelen tuunailemaan!

      Poista
  9. Kivan näköinen tuli lampusta ja sointuu sitäpaitsi hyvin Herra Hakkaraisen väritykseen. =)

    VastaaPoista
  10. Hei, tulipa aivan ihana lamppu! Paljon paljon hienompi kuin että olisit ostanut uuden. Tykkään, hieno! Onnea muuten puolivuotiaalle minimiehelle!

    VastaaPoista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)