Sisustamista, käsitöitä, tuunailua ja meidän elämää alla kurkihirren oman, lämmössä kotilieden soman.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Meidän kodin tarina

Eilen Kelan papereita täytellessäni törmäsin päivämäärään joka kertoi, että vuoden kuluttua olemme asuneet avomieheni kanssa 10 vuotta yhdessä. Yhdessä ollaan oltu jo päälle puolet elämästämme, mutta yhteen muutettiin siis syyskuussa 2003. Muutimme täältä pikkukaupungista suurempaan lähikaupunkiin kerrostalokaksioon opiskelujeni vuoksi. Muistan vieläkin miten jännittävää se oli, kun sai sisutaa omaa ensimmäistä yhteistä kotia. Väreinä oli paljon sinistä, mutta mukana oli myös vihreää ja oranssia. Tuolla kerrostalossa asuimme hieman yli pari vuotta ja pidimme kyllä asunnosta suuresti. Pikkuhiljaa kuitenkin elämä kerrostalossa kävi hieman hermoille ja kun naapurustoon muutti vielä ihmisiä joiden vuoksi poliisivierailut pihallamme alkoivat olemaan arkipäivää, päätimme, että tämä riittää meille tältä erää.

Pakkasimme kimpsumme ja kampsumme ja muutimme taloon, joka oli omakotitalon näköinen, mutta sisälsi kuitenkin useampia asuntoja omilla sisäänkäynneillään. Täällä saimme tapetoida seinät uudelleen ja se toimi oivana harjoitteluna meille, sillä opiskeluni olivat jo loppusuoralla ja "pienen suuren" kaupungin meno oli meille liikaa.  Miehen työmatka oli pitkä ja muutenkin tämä kaupunki edusti meille vain väliaikaista ratkaisua opintojeni vuoksi. Palo takaisin kotikaupunkiin oli suuri. Jo nuorena erotuimme siitä joukosta, joka kovaan ääneen hoki, että pois on päästävä tästä pikkupaikasta, jossa jokainen tietää toistensa asiat. Meille täällä oli kaikki: perhe, ystävät, harrastukset ja miehen työ, ja mikä suurinta luonnon rauha ja tilaa hengittää.

Takaisin kotikaupunkiin muutettuamme ostimme rivitalon päätyasunnon, jonka remontoimme ja siellä vierähtikin useampi vuosi kunnes ajatus omakotitalosta alkoi kyteä.

Etsimme kauan sopivaa tonttia, kaupungin pikkuiset tontit eivät oikeastaan koskaan olleet meille mikään ratkaisu vaan etsimme suurempaa aluetta. Emme myöskään halunneet sivummalle keskustan läheisyydestä ja tämä koituikin aikamoiseksi hankaluudeksi. 
Lopulta ihan yllättäen, kun jo hieman olimme jo osittain luovuttaneetkin löysimme tämän unelmiemme paikan. Kaunista vanhaa metsää ihan keskustan läheisyydessä. Oikeastaan me näemme keskustaan, mutta sieltä ei näe meille :)

Katselimme eri talovaihtoehtoja, mutta hirsikoti oli niin lähellä sydäntämme, että kaikki muut ratkaisut tuntuivat kaukaisilta. Halusimme luonnonmukaista, vanhantyylistä ja aivan jotain muuta kuin mahdollisimman tiiviin ja hengittämättömän talon. Teimme kaupat hirsitalosta ja rakentaminen saattoi alkaa. Jo ihan alkuvaiheessa unelmamme yritettiin todenteolla murskata ja tonttimme ottaa meiltä pois, mutta pohjalaisella periksiantamattomuudella taistelimme rakkaasta haaveestamme ja voitimme!


 Tontti joulukuussa 2007 puiden kaadon jälkeen.




Työ oli kova, näin jälkikäteen voin todeta että onneksi emme edes tienneet kuinka kova :) Tontti oli umpimetsää, joten urakka aloitettiin puiden kaadolla lähes tasan  5 vuotta sitten.

Päivät olivat työntäyteisiä. Me olimme töissä ja suoraan töistä suuntasimme rakennukselle. Töitä paiskottiin raksalla iltamyöhään oli sitten arki tai pyhä. Tontilta poissaolopäivät voi laskea lähes kummankin käden sormin, eli kovin montaa niitä ei kertynyt. Minä opiskelin jo seuraavaa tutkintoa myös viikonloput ja iltaisin oli kello herättämässä, että muistin tehdä matikan läksyt :)


 Hirsikehikon pystytys ja kattorakenteiden teko toukokuussa 2008.


Isäni oli suurena apuna, talo ei olisi varmasti vieläkään valmis, jos hän ei olisi apuna ollut. Teimme lähes kaiken itse, hirsien pystytyksessä oli apuna sukulaisia ja ystäviä ja katon tukirakenteet teki tuttavamme yritys. Myös lvi-hommat teki ammattilainen. Muutoin kaikki tehtiin ihan itse. Kaikki puumateriaali oli puuvalmista joten maalattuja lautoja ja hirsiä kertyi useita kilometrejä niin ulos kuin sisälle. Emme laskeneet aikaa mitä rakentamiseen käytimme, meille  oli itsestään selvää, että tehtiin itse. Vaikka olikin raskasta ja aikaa vievää, niin eipä ole tarvinnut valittaa. Vaikka ammattilaisilta aikaa olisikin tuhraantunut varmasti paljon vähemmän, niin voimme nyt luottaa, että tiedämme miten mikäkin kohta on tehty, eikä meille ole tähän asti ilmaantunut mitään kohtaa mitä muuttaisimme tai olisimme tehneet toisin. Talotehtaan piirustukset olivat loistavat ja niiden avulla homma hoitui hyvin.

Rakentamisen aikana oli päiviä jolloin kaikki oli todella ihanaa. Oli kiva suunnitella ja miettiä seuraavaa vaihetta. Kuitenkin aina välillä mieli veti aika mustaksi. Itse koin aikamoisen takapakin kun jouduin samalla käsittelmään myös surua läheisen kuoleman myötä. Olo oli aivan turta ja välillä toivoin myös itse tulevani kipeäksi, ettei minun tarvitsisi tehdä enää mitään rakentamiseen liittyvää. Todella kamalia ja tyhmiä ajatuksia näin jälkikäteen, mutta rautoja taisi vain olla liian monta yhtäaikaa tulessa. Itselle en antanut juurikaan aikaa suorittajatyyppiä kun olen.


Kattotiilien laittoa syyskuussa 2008.


Kuitenkin ilo voitti ja tämä tympääntymisen vaihe jäi lopulta hyvin lyhyeksi.  Voi sitä tunnetta kun ensikertaa mieheni kanssa istuimme saunan jälkeen uuden kotimme portailla ja ihailimme talon ympärillä lentelevää lepakkoa tähtitaivaan alla. Unelmoimme lapsesta jolla olisi nyt hyvä tulla uuteen taloon ja kun tämäkin toive toteutui muuttui talomme aina vaan kauniimmaksi ja rakkaammaksi. 

Sisustaminen on vielä kesken, mutta se on ihan kivaa saada taloa pikkuhiljaa valmiiksi. Enää ei ole minnekään kiire.  Kotimme on meille hyvin rakas, sen vuoksi on itketty, vuodettu verta ja vietetty unettomia öitä, mutta sen vuoksi on myös iloittu ja nautittu. Siellä on surtu suurta surua, mutta myös iloittu suurinta onnea. Koti edustaa minulle meitä perheenä, se ei erottanut meitä, vaikka niinkin voi monelle käydä. Meitä se yhdisti ja yhdistää vieläkin joka päivä. 

Siivousneliöitä on liikaa, mutta jokainen nurkka pölypalloineen on minulle hyvin rakas. Ensin pelkäsin uusiin pintoihin tulevia naarmuja ja kolhuja, mutta nyt nekin ovat osa elämää. Itserakentaen säästimme paljon, saimme "säästyneillä"  rahoilla sitten satsattua ja ostettua hiukan kalliimpia materiaaleja kotiimme. "Avaimet käteen" ratkaisujen määrä on lisääntynyt huimasti, mutta meille se ei olisi ollut se omin vaihtoehto. Itsestään löytää aika ihmeellisiä voimavaroja kun vaan jaksaa pinnistää ja todistusaineistona on koti joka on tehty ihan tavallisten "ei ammattilaisten" käsin :)

Kun nyt on antanut itselleen aikaa, on näköjään alkanut tällainen asioiden käsittelemisen vaihe. Pitäisi varmaan pitää päiväkirjaa, mutta voihan tännekin näitä purkaa, tosin hieman sensuroituna. Jos haaveilet oman kodin rakentamisesta niin hyppää ihmeessä mukaan kiehtovaan maailmaan. Paljon se vaatii, mutta enemmän se antaa. Kaikille se ei sovi, joitakin se yhdistää, mutta jotkut se erottaa. Ja kuitenkin loppujen lopuksi, oli koti sitten itse tehty tai toisten rakentama, niin koti on kuitenkin jokaiselle se turvapaikka ja mahdollisuus omaan rauhaan. Jokainen tekee siitä omanlaisensa ja toivonkin, että jokaiselle siihen suotaisiin mahdollisuus.

p.s. jaksoiko muka joku tämänkin lukea?

~Marika~



15 kommenttia:

  1. No jaksoinhan minä lukea ;) Se oli mielenkiintoinen kirjoitus talon rakentamisesta ja kodin "kasvusta" maailman tärkeimmäksi paikaksi. Justiin te olitte yläasteikäisiä murkkuja ja nyt teillä on ikioma perhe <3
    Olen huomannut saman kasvun meidänkin talossa. Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisiköhän taas muuttaa (tämä on 6. yhteinen koti). Mutta eihän sitä malta lähteä, kun on itse paljon tehnyt talon ja tontin eteen. Ja talossa koetut ilot ja surut myös tekevät kodista rakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika on kyllä kulunut nopeasti :) Minä en tiennytkään, että olette jo asuneet noin monessa eri kodissa. Oli jotenkin sellainen käsitys, että ehkä tämä olisi kolmas yhteisenne. Aina siis oppii uutta. Juuri hiljan pyyhin pölyjä lasivitriinistä ja siellä oli teiltä lahjaksi saamamme pentikin kynttilälyhty, saatiin se varmaan juuri silloin teiltä kun muutettiin yhteen :)

      Poista
    2. Se taisi olla teidän ensimmäinen yhteinen koti, kun tulimme siskon kanssa Pentikin kautta :) Hih, laskin uudestaan, nyt sain luvun 5 meidän kodeista :D

      Poista
  2. Kyllä luin, joka sanan. Kiitos kun jaoit tämän kanssamme.
    Kaunis koti teilla onkin ja paikka on varmasti ihan mahtava.
    Me muutettiin 19 vuotta sitten tänne miehen kotikonnuille ja sanoinkin juuri tässä yhtenä päivänä, että olen tainut kasvattaa omat juureni paljon syvemmälle näinin multiin, kuin miehelläni on ikinä ollut. Hän oli kanssani samaa mieltä, sillä hän tietää, miten suuresti rakastan tätä taloa ja kaikkea mikä siihen liittyy. Tämä talo on kasvattanut seiniensä sisällä kolme lastamme ja täällä olemme, ihan niin kuin sinäkin sanoit, surreet ja iloinneet yhdessä. Rakastetaan näitä kotejamme ja ollaan niissä onnellisia:) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä rakastetaan! Hienoa, että sinäkin asut juuri siellä mikä on ihanin, rakkain ja paras paikka sinulle :)

      Poista
  3. Mielelläni luin koko jutun, ja kyynelkin tuli jossain vaiheessa silmään. :) Kiitos tekstistä, josta näki sen tulevan sydämestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No piti tässä itsekin vähän kyyneleitä vieritellä kun tätä kirjoitin :) Kiva kun luit koko jutun!

      Poista
  4. Jaksoi :)
    Ja mielestäni tämä oli yksi ihanimpia postauksiasi tähän asti! Hienost osasit kertoa teidän Kodin synnystä niin, että tunteet välittyivät tänne asti!
    Ja teillä on tosi kaunis talo! Olen aina jotenkin kuvitellut sen erilaiseksi...
    Vielä kauniimmaksi sen kuitenkin teette TE kaikella rakkaudellanne toisianne ja kotianne kohtaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kyllä kovasti talostamme. Tuo takapihan suuri erkkeri ikkunoineen on ihan parhaimmistoa tässä talossa. Aika paljon tähän kirjoitukseen tuli itsestä puristettua, joten kiva että tykkäsit postauksesta :)

      Poista
  5. Mä kyllä jaksoin lukea. Aivan ihanasti kirjoitit. Ihan täällä tippa linssissä luin. Onnellisia olette! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos! Kommenttisi lämmittää kyllä mieltäni kovasti :)

      Poista
  6. Ihana postaus ja ihana tarina,jotenkin mua liikutti ajatus että kun te itse olette talon rakentaneet niin se on sitten ihan teidän ikioma tarinenne ilman menneiden asukkaiden haamuja,ymmärtänet mitä tarkoitan<3
    Kyllä olette ihan hirmuisen sitkeitä sissejä,mitenkään väheksymättä pienen lapsen hoitamisen vaativuutta,(tiedän kyllä ihan kokemuksesta mitä se on;))niin jotenkin tuon rakentamisajan vastoinkäymisten, opiskeluiden ja työssäkäymisten rinnalla se varmaan tuntuu,ainakin jonkin verran äitiysLOMALTA,ainakin näin vois luulla:)
    Ihanaa viikonloppua sinne teille<3
    Ai joo,käys kurkkaamassa mun blogin arvontalinkit,siellon yhdessä blogissa arvottavana SIILILAPASET!!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, mutta pitänee sanoa, että kyllä täällä jossain vaiheessa kummitteli. Toki kyseessä oli kiltin puoleinen kummittelija :)

      Kyllä sitä nyt vähän niinkuin lomalla ollaan. Tuli niitä aivoja ja kroppaa jo koeteltua monta vuotta, joten nyt saa nauttia oikein luvan kanssa. Kiitos vinkistä, minähän käyn!

      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)