Sisustamista, tuunailua, käsitöitä ja pienen perheen elämää hirsitalossa.

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulukuun kolmastoista päivä

...ja myös tämän kalenterin 12 päivä :)

Vajaan kahden tunnin yöunilla ei kauniisti sanottuna oikein päässyt eilinen päivä ollenkaan vauhtiin. Kamalan yön jälkeen koitin nukkua päiväunet kun poikakin nukkui, että edes silmät pysyisivät auki jossain vaiheessa päivää. 
Poika nukkui yönsä hyvin, mutta minä alan varmaan käydä "ylikierroksilla" 
ja unta vaan ei tullut ollenkaan, vaikka kuinka yritti. 
Pakko koittaa tasoittaa tilanne pian, ennen kuin tulee jokaöiseksi tavaksi.
Lisäksi meille tuli kylään nuha, joka ei meillä olekaan vieraillut 
oikeastaan vielä kertaakaan pojan syntymän jälkeen. 
Että sellaista kivaa!

Eilen ei siis paljoakaan mietitty, että mitähän kivaa kuvattavaa 
täältä huushollista oikein löytyisi.

Nyt kuitenkin on jo parempi olo: sain nukuttua hieman paremmin 
ja huomenna häämöttää kirppismatka Tampereelle!
Just tein piiiitkän listan mihin kaikkiin paikkoihin olisi kiva päästä, 
mutta aika ei varmaan taida riittää niihin kaikkiin :)

Tässä kuvia tältä illalta, kun Seelia pääsi poseeraamaan jouluisiin kuviin.


Ensin ei oikein kiinnostanut pätkääkään...


  ...eikä omituinen pehmoporo oikein tilannetta auttanut 

 

 vaan kuono työnnettiin syvemmälle taljan uumeniin.


Kunnes pientä kiinnostumisen oloisuutta oli jo hieman havaittavissa.
(kuvan alalaidassa olevalla namipalallahan ei asian kanssa ole mitään tekemistä)


Sitten tulikin jo ihan mallikelpoisia otoksia.



 Jopa poronkin kanssa :)




Kunnes totuus iski jälleen silmille!


Taitaa olla kiukkuisia ja unisia akkoja liikkeellä tässä talossa ;)

Ihanaa joulunalusaikaa kaikesta huolimatta jokaiselle!
Nyt menen rentoutumaan saunan lämpöön...

~Marika~



15 kommenttia:

  1. Teidän Seelia on aivan ihana <3 Kuinka suloinen ja kuvauksellinen kaikkine piikkeineen ;)

    Kurkkaas mun blogiin,
    http://neitisaippuakupla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävin kurkkaamassa ja palaan vielä paremmalla ajalla :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ja sama uusiksi vähän ymmärrettävämmässä muodossa :D
    Piti vaan sanomani, että on hän aika vekkuli otus :)

    VastaaPoista
  4. Lämpöinen halirutistus täältä sinulle <3 Kokemuksesta tiedän,ettei auta sanoa että kyllä se siittä :) Hui kamala sentään kun meillä oli 4 pikkuista ja jokainen heräs vuorotellen,kyllä siinä välistä ihan itku pääsi kun ei saanut itse nukkua.Nyt ne on aikuisia ja iltatähti, 5v, nukkuu kuin tukki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina. Huh huh, siinäpä hommaa on ollut varmasti 4 pienen lapsen kanssa, mutta iloakin nelinkertaisesti :) Haaveissa on itselläkin useampi lapsi, mutta nyt taidan keskittyä ihan tähän yhteen hetkeksi aikaa.

      Kiva että iltatähti sitten nukkuu kun muut ovat kuhkineet :)
      Mukavaa päivää sinulle!

      Poista
  5. Ihanat joulukuvat. Seeliahan on oikea luonnonlahjakkuus poseerauksissa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, välillä on ja välillä ei. Pitää vähän namuilla suostutella niin kyllä se siitä :)

      Poista
  6. Lämpöisiä ajatuksia ja säkillisen virtuaalista unihiekkaa lähetän minäkin sekä sinulle että pikkumiehelle,tuo on niin kurjaa vaikka sinäkin siitä hieman humoristiseen sävyyn kirjoitat<3 Jos nuo omat "ylikierrokset" jatkuu niin sitten kannattaa melkein tarkistuttaa kilpirauhasarvot,terkuin nimimerkki kokemusta on;)
    Toivottelen sulle oikein kivaa kirppistelypäivää,olkoon megasuuri kirppislöytöjenteko-onni mukanasi;D
    Ja tuota Seelian suloisuutta ei voi lakata ihailemasta,kerrohan siilineidolle terkut että oli innoittajana tytölle,tyttö kun halusi tehdä kouluun esitelmän sekä lemmikkisiileistä että luonnonsiileistä,täällä käytiin neidin kanssa Seeliasta lukemasta:D Kivaa päivä sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos otan vastaan koko säkillisen ;) Raskausaikana tarkistettiin nuo arvot ja vielä sen jälkeenkin ja ok:lta vaikutti ainakin silloin.

      Kiva kun Sellukka on päässyt innoittajaksi esitelmään. Pitääpä vähän kehua siili-tyttöä.

      Poista
  7. Seelia on vaan niin suloinen.On ne niin persoonia nuo pienoiset.

    Univaikeudet on hankalia.Joskus ajoittain kärsin niistä itsekin.Se olen vaan huomannut ettei mitään stressiä passaa olla,tai on turha yrittää saada unta.Pahimpaan aikaan olen kokeillut luonnontuotteita ja niistä on kyllä ollut apua.Melatoniini on yksi hyvä vaihtoehto.

    Kaikkea hyvää sinun viikonloppuusi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo stressiä ei tosiaan passaa olla tai sitten on näköjään turha yrittää edes nukkua.Noita luonnontuotteita olen myös ajatellut, mutta kuinkahan sitten tuon imetyksen suhteen. En nyt kuitenkaan halua mitään suurempia troppeja vielä ottaa, jos tämä vaan tasaantusi hieman rauhoittumalla.

      Kiitos samoin sinulle mukavaa viikonloppua!

      Poista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)