Sisustamista, tuunailua, käsitöitä ja pienen perheen elämää hirsitalossa.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Varjostin vanhasta neuleesta

Pääsin taas varjostintuunailun makuun.
Tällä kertaa käteen annettiin ison varjostimen lisäksi vanha neule.



Neuleen kiinnitin varjostimen ympärille kuumaliimalla. 
Somisteeksi hieman pitsiä ja muutama puolihelmi.

Minä ja kuumaliimapyssy teimme tuttavuutta pitkän tauon jälkeen, 
joten palorakkuloilta ei vältytty.
 En malttanut aina odottaa, että liima oli jäähtynyt, 
joten syyttää saan vain itseäni ;)






 

Tämä(kään) ei päätynyt meidän huusholliin vaan matkusti tädin luokse.
Itsellä olisi idea vastaavanlaiselle varjostimelle ja lampunjalkakin löytyy.
Nimittäin tuo kuvassa oleva (onko se nyt keripuu vai mikä?)
 
Pitäis vaan löytää sähkäri ja lampun osat jostain ja sehän on se kinkkisin juttu.
Suutarin lapsella kun ei tunnetusti ole niitä kenkiä ;)

Viimeisin Seeliapostaus sai aikaan mukavia kysymyksiä. 
Kiitos siitä teille!
Teen vastauksista ihan oman postauksensa tässä
pikapuoliin.
Lisääkin kysymyksiä saa toki esittää!


~Marika~

9 kommenttia:

  1. Taas ihan huippu idea ! Eipä oo tullu mieleen ja nyt heti tuli mieliteko vastaavanlaiseen, josko vaan tulis vastaan pian se etsimäni jalkalamppu ! Kiva kun on tulossa Seelia postausta :)

    VastaaPoista
  2. Hieno! Ja tulee varmasti kiva varjo tuon neuleen läpi :)

    VastaaPoista
  3. Hih, onpas hauska tuunaus! :D Seelialle rapsutuksia ja silityksiä! =)

    VastaaPoista
  4. Hui kun täällä olikin taas kerennyt tapahtua vaikka sun mitäsitten viime visiitin...vaikka en mä nyt mielestäni niiiin kauaa poissa ollu ;)
    Pojan huone super suloinen!!! Ihania yksityiskohtia hoitopöydän olet tuunannut loistavasti värimaailmaan ja tyyliin sopivammaksi :)
    Arvontasi olen näköjään passannut, mutta tuleehan noita...tuleehan?! ...jatkossakin... ;)
    Olet kyllä taitava käsistäsi, neulevarjostin on hieno! Ja Seelia yhtä söpö kuin aina ennenkin..

    VastaaPoista
  5. Kaunis varjostin ja aivan upea idea! Tervetuloa blogiini osallistumaan GreenGate arvontaan ;)

    VastaaPoista
  6. Hieno varjostin, innolla jään odottamaan sitä seuraavaa projektia!

    Tervetuloa myös blogini pieneen arvontaan mukaan :)

    http://tarja-snowland.blogspot.fi/2013/03/arvonta.html

    VastaaPoista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)