Sisustamista, käsitöitä, tuunailua ja meidän elämää alla kurkihirren oman, lämmössä kotilieden soman.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tili tuli, tili meni!

Tai ei nyt ihan, mutta ensimmäisestä kunnon palkkapussista pitkään aikaan 
(äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen)
hullaantuneena päätin tuhlata pitkästä aikaa kunnolla itseeni!

Ja uskokaa tai älkää, mutta tämän törsäyksen jälkeen olo on mitä mainioin ;)


 Minähän olen aina käyttänyt minimaalisen pieniä laukkuja, siis sellaisia 
joihin mahtuu kännykkä ja lompakko, 
ehkä jopa puuterirasiakin jos hyvin sattuu.

Koska tavaraa pitää raahata mukana pikkumiehen 
ansiosta vähän enemmän kuin aikaisemmin, 
päätin hankkia isomman veskan. Kun vastaan tuli tämä kaunokainen, 
en miettinyt nanosekuntia kauempaa.


 Onhan se nyt huomattavasti tyylikkäämpi kuin se jo yli vuoden verran 
olalla kulkenut Emmaljungan hoitolaukku ;)
Ihan onnesta hyrisen kun saan miettiä vetäväni vaipat ja rusinat tuon ihanuuden sisuksista!


 Mukaan lähti myös ihanat kengät, kauniit ja äärettömän hyvät jalassa.
Erityisesti tuo vuorikangas sykähdyttää mieltä, harmi kun se ei näy käytössä ;)



Koska kaupoissa kiertely on aika myrkkyä hommaa minun mielestäni,
 tapahtui tämäkin ostos netin ihmeellisestä maailmasta. 
Mukaan tarttui myös toiset kengät, 
pari mekkoa ja laukku.
Ostoslistalle päätyi myös kosmetiikkaa ja koruja ja tulipa 
samaan syssyyn tilattua myös kampaaja.
Ystäväpariskunnan häät ovat  huomenna, joten ihanaa pynttäytyä oikein kunnolla.

Mielummin överit kuin vajarit mentaliteetti siis on jyllännyt täällä viimeaikoina.

Enkä voi kaiken lisäksi todeta muuta kuin, että on ihanaa olla NAINEN!!!
Ainahan siltä ei välttämättä tunnu ;)

Loistavaa viikonloppua kaikille ihanille naisille! 
Ja muillekin :)

~Marika~

16 kommenttia:

  1. Jes! Juuri näin! Loistomeininki ja Aivan Ihana laukku!!! Kengät on myös ihanat.

    Mukavia juhlia ja viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ai että on ihana laukku ja kengät <3 Kyllä tuo on niin totta,on ihanaa saada jotakin ihan itselle ,pitäisi useammin huomioida itseään!! Minun viimeisin ostos itselleni oli ihana pyjama ja lempi hajuvesi,Nina Ricciä <3

    VastaaPoista
  3. IHANA POSTAUS ja eikös olekin ihana joskus törsätä vain ja ainoastaan itseensä. Ja kyllä tuohon laukkuun kelpaa vaipat ja rusinat sulloa. Mukavia juhlia ja totta vie on mukava olla NAINEN vaikka ei ehkä aina :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat ostokset ja oikea hyvän mielen postaus muutenkin!
    Tekee oikein tosi hyvää kaikin puolin törsätä välillä ihan vaan itseensä! Olet sen varmasti ansainnut!
    Hauskoja häitä huomenna!!!

    VastaaPoista
  5. Ihania, ovatpa kauniita! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Jestas miten kaunis laukku, minunki on pakko saada tuommonen! Mistä tilasit? :)
    Tosi kiva blogi, eilen sattumalta löysin ja jään kyllä seurailemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne! Laukku on Darling:in Callie. Löytyy esimerkiksi Zalandolta.

      Poista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)