Sisustamista, tuunailua, käsitöitä ja pienen perheen elämää hirsitalossa.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Bensaa suonissa!


 Onkohan tämä kiinnostus urheiluautoihin jotenkin 
sisäsyntyistä näillä poikaviikareilla ;)



Täällä on ilmassa jo kovasti omaa tahtoa ja uhmaa.
Hermot palaa nanosekunnissa, jos ei tehdä niinkuin pikkumies 
on ajatellut asioiden menevän.
Minä kun luulin, että se uhma alkaa vasta joskus kahden vuoden paikkeilla.

Muistelin joskus katsoneeni hieman huvittuneena sivusta kun
vanhemmat  raahasivat naama punaisena kiljuvaa lasta pois ihmisten ilmoilta.
Jep, taisimme päästä juuri samaan luokkaan painimaan...
oli meinaan hiukan vaikeaa saada tikkusuorana huutava 
lapsi kiinnitettyä pyörän turvaistuimeen. 
Joku ei olisi halunnut lopettaa leikkejä lähipuistossa sitten ollenkaan...

Mitenkäs teillä?
Olemmeko ainoita, joita on siunattu uhmakkaalla taaperolla? 


~Marika~

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Seelian lomareissu

Seelia teki eilen pienen "lomareissun". 
Neiti ei lähtenyt minnekään maailman ääriin asti, 
vaan pikkuinen retki takapihallekin oli jo aikamoinen matka :)
 Oman fleecepussukan uumenista poistuminenkin oli jo aika hankalaa.

 







  

Nurmikko tuntui tassujen alla ilmeisen ikävältä, ja iskän kengänpäälle 
kiipeäminen paremmalta vaihtoehdolta.



Pian kuitenkin uudet tuoksut veivät nenän mennessään ja uteliaisuus vei voiton.


 Siilineiti uskaltautui jo hieman juoksentelemaankin nurmikolla.



Ulkomaailma tuntui pienestä kuitenkin kovin kummalliselta ja pelottavaltakin, 
ja iskän syli paljon turvallisemmalta.

 

Loppuaika tutkailtiinkin sitten ulkomaailmaa yläilmoista turvallisemmasta paikasta :) 

 

Mutta tulipa siilitytönkin tehtyä pieni lomareissu iltaauringon valossa!

~Marika ja Seelia~

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Pieni lomareissu

Teimme pienen lomareissun Tampereelle Särkänniemeen.
Matkassa mukana olivat minun, mieheni ja pojan lisäksi myös veljeni, 
siskoni, serkkutyttöni ja vanhempani.

Matka alkoi oikein mallikkaasti kun jo alkumatkasta muutaman kymmenen kilometrin 
jälkeen poika alkoi oksentamaan autossa.  Kaikki hienot matkavaatteet joutivat muovipussiin tämän episodin vuoksi, mutta onneksi turvaistuin säilyi lähes puhtaana, eikä hajuhaittoja loppumatkaksi jäänyt juurikaan. Tie oli aika mutkainen, joten taisi olla tämä syynä pahaan oloon...

Lopulta selvisimme perille ja
veljeni vei minut heti kaikkein hurjimpiin laitteisiin :)
Hyvin toki pysyin menossa mukana, ainoastaan yhden hurjasti pyörivän laitteen 
jälkeen meinasi oksu saapua riemastuttamaan matkaa minullakin ;)



SpeedBoat olisi ollut kiva kokea, mutta tällä kertaa se kuitenkin vielä jäi toiveen tasolle.

Sen sijaan Koiramäki oli mukava kokemus.
Suloisia eläimiä jokapuolella, joita sitten ihmeteltiin koko perheen voimin.



Oma mikropossu olisi ihana :)


Drakkulan linna oli meille vielä liian hurja paikka.



Marsuista oli ihan pakko räpsäistä kuva, 
itselläni kun oli tuollainen ihanuus lapsena lemmikkinä.


Pikkusiskoni oli vielä onneksi sopivan kokoinen ja 
pääsi pikkumiehen kanssa leppäkerttujunaan.
Vempele oli niin hauska, että sillä piti huristella vielä toinen kerta heti perään.

Päivä oli oikein onnistunut, sää suosi ja vaikka porukkaa oli aamusta hurja määrä,
väheni se loppupäivää kohden jo niin, ettei jonottaakaan tarvinnut pitkiä aikoja.

Pikkumies viihtyi koko päivän mainiosti kunhan vain 
vaippa oli kuiva ja syötävää ja juotavaa kokoajan saatavilla.

Illalla suunnistimme hotellille ja suoraan syömään.
Olimme varanneet pikkumiehelle huoneeseen matkasängyn.
Siinä oli kiva leikkiä nukkuvaa, mutta kun valot sammuivat 
alkoi hirvittävä huutomöykkä, niinpä oli pakko kaapata huutava lapsi 
viereen nukkumaan, kun pelkäsin naapurihuoneiden reaktiota.
Kello lähenteli jo kuitenkin 23 kun päästiin vasta nukkumaan.

Seuraavana päivänä käytiin vielä Ikeassa ja Ideaparkissa täydentämässä 
häärekvisiitta varastoja.

Varastoistani puuttuu vielä häihin soveltuvaa askartelutavaraa,
 joten avasin "antikirppiksen" tuonne sivun ylälaitaan :)
Käykääpä kurkkimassa!

~Marika~

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Mission impossible...





...nimittäin puutarhatyöt taaperon kanssa :)

~Marika~

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Tili tuli, tili meni!

Tai ei nyt ihan, mutta ensimmäisestä kunnon palkkapussista pitkään aikaan 
(äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen)
hullaantuneena päätin tuhlata pitkästä aikaa kunnolla itseeni!

Ja uskokaa tai älkää, mutta tämän törsäyksen jälkeen olo on mitä mainioin ;)


 Minähän olen aina käyttänyt minimaalisen pieniä laukkuja, siis sellaisia 
joihin mahtuu kännykkä ja lompakko, 
ehkä jopa puuterirasiakin jos hyvin sattuu.

Koska tavaraa pitää raahata mukana pikkumiehen 
ansiosta vähän enemmän kuin aikaisemmin, 
päätin hankkia isomman veskan. Kun vastaan tuli tämä kaunokainen, 
en miettinyt nanosekuntia kauempaa.


 Onhan se nyt huomattavasti tyylikkäämpi kuin se jo yli vuoden verran 
olalla kulkenut Emmaljungan hoitolaukku ;)
Ihan onnesta hyrisen kun saan miettiä vetäväni vaipat ja rusinat tuon ihanuuden sisuksista!


 Mukaan lähti myös ihanat kengät, kauniit ja äärettömän hyvät jalassa.
Erityisesti tuo vuorikangas sykähdyttää mieltä, harmi kun se ei näy käytössä ;)



Koska kaupoissa kiertely on aika myrkkyä hommaa minun mielestäni,
 tapahtui tämäkin ostos netin ihmeellisestä maailmasta. 
Mukaan tarttui myös toiset kengät, 
pari mekkoa ja laukku.
Ostoslistalle päätyi myös kosmetiikkaa ja koruja ja tulipa 
samaan syssyyn tilattua myös kampaaja.
Ystäväpariskunnan häät ovat  huomenna, joten ihanaa pynttäytyä oikein kunnolla.

Mielummin överit kuin vajarit mentaliteetti siis on jyllännyt täällä viimeaikoina.

Enkä voi kaiken lisäksi todeta muuta kuin, että on ihanaa olla NAINEN!!!
Ainahan siltä ei välttämättä tunnu ;)

Loistavaa viikonloppua kaikille ihanille naisille! 
Ja muillekin :)

~Marika~

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Hyvää nimipäivää minulle ;)




Ja kaikille muillekin kaimoille ja päivänsankareille 
ONNEA!

~Marika~

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Virkattu kasteliina

Tässä aiemmin lupailemiani otoksia viimepäivien virkkauksistani.
Novitan (6/2010) ohjeen avulla aloin ensin virkkailemaan tiskirättejä omaksi iloksi.
Lankana käytin pojan kastemekosta ja haalarista ylijääneitä lankoja.



Pian jo kuitenkin huomasin, ettenhän minä nyt millään viitsi näin kauniita 
liinoja siivoukseen käyttää, vaan nämä olisivat vaikka kasteliinaksi oikein soveltuvia.
Mitään kastetilaisuuksia ei tähän taloon ole vielä näköpiirissä, mutta tulevaisuutta ajatellen laitan säästöön ja onhan kaveripiiriin tulossa lähiaikoina vauvantuoksua :)


Liinassa on reunoilla pikkuruisia sydämiä ja reunoja somistaa virkattu pitsi. Pitsin suhteen ohje meni minulta ihan yli hilseen, joten tämä on ihan omasta päästä vain vedetty.
Tilasin muutaman virkkausta käsittelevän kirjan, 
josko minäkin pääsisin syvemmälle virkkauksen kiinnostavaan maailmaan :)
Tämä on oikein mukavaa puuhaa pihalla auringonpaisteessa kun poika "nukkuu" 
tai iltasella tv:n ääressä kun tulee tehtyä jotain 
järkevämpääkin kuin esimerkiksi naposteltua ;)

Tässä ripaus myös toisesta virkkuutyöstäni.
Kuteet vain pääsivät loppumaan, joten en sitä ihan valmiiksi saanut.
Homma jatkuu huomenna kun posti tuo lisää materiaalia!


Minulla alkoi nyt viikon mittainen kesäloma. Toisen viikon pidän elokuussa 
kun mies täyttää pyöreitä. Loput 2 viikkoa pidänkin sitten osissa 
tässä heinäkuun aikana.
Nyt ei niin tunnekaan olevansa loman tarpeessa näin hoitovapaan jälkeen, 
mutta onhan se kivaa päästä vähän reissuun ja saada pihaakin eteenpäin. 
Niin, ja jää enemmän aikaa näille mukaville käsitöille :)

Aurinkoa päiviinne!

~Marika~