Sisustamista, tuunailua, käsitöitä ja pienen perheen elämää hirsitalossa.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Matkalla Koivuniemenherran MuuMaassa

Jos jotain paikkaa voi suositella lapsiperheen kesälomanviettopaikaksi 
niin erityisesti Koivuniemenherran MuuMaata!

Olimme kolmisin lasten kanssa matkassa kesäkuun alussa,
sillä meidän perheen isän kesäloma alkaa
vasta viikon päästä. 

 Paikka on myös "vauvaystävällinen", 
sillä liikkuminen alueella pieniä poikkeuksia lukuunottamatta 
onnistui rattaiden kanssa ja
 imettämiseenkin löytyi myös hyvät tilat. 
Paikanpäällä oli myös pieni kahvila, 
josta sai ostaa kunnon syötävää, mutta myös 
pienempää naposteltavaa jos ei halunnut ottaa omia eväitä mukaan.
 


Heti lähtöportilta sai mukaan pussillisen näkkileipää, 
jota sai syöttää muunmuassa possuille ja lampaille.
 

Kokopäivän ranneke yli 2-vuotiaalta maksaa 12€ ja
se on aika edullinen verrattuna siihen, että  
tekemistä ja ihmettelemistä riittää varmasti kokopäiväksi.


Kolmivuotiaan suosikkijuttu taisi olla lehmän lypseminen 
ja itselypsetystä maidosta tehty kaakao :) 
Myös heinäpaaleilta hyppiminen, traktorin kyydissä olo ja 
kananmunien etsiminen olivat loistavaa ajanvietettä.

 

Alueella on monenlaisia eläimiä aina tarantelloista ja kilpikonnista suloisiin
pupuihin.  Maatilalla saa liikkua vapaasti oman 
mielenkiintonsa mukaan, mutta myös järjestettyä
toimintaa löytyy esimerkiksi traktoriajelun ja lehmän lypsemisen muodossa. 



Ehdottomasti paikka, missä tulemme vierailemaan 
myös tulevina kesinä!

Tavoitteenamme on kesän aikana vierailla vielä
ainakin Muumimaailmassa, laivalla ja Powerparkissa.
Kumpa vaan lomailusäät olisivat hienot! 

~Marika~

11 kommenttia:

  1. Kivalta paikalta näyttää ja kuulostaa!

    VastaaPoista
  2. Kävimme jo 15 vuotta sitten joka kesä Koivuniemenherrassa Merikarvialla. (Mummola sijaitsee siellä.) Kivaa oli aina. Sain lypsää lehmää ja sain jopa maitoa tulemaan!! On viihtyisä paikka myös aikuisille.
    -TarjaL

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aikuinenkin viihtyy. Katseltavaa riittää vaikka millä mitalla.

      Poista
  3. Samaisessa paikassa olemme vierailleet muutama vuosi sitten. Ja ei voi muuta kuin suositella! Todella ihana paikka, johon kannattaa tulla pidemmältäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti kannattaa ja vaikka asuntovaunun tai -auton kanssa :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä,pitääpä vinkata Susannalle :)

    VastaaPoista
  5. Näyttää tosi kivalle paikalle.Näissä kotieläinpihoissa harmittaa isot pääsymaksut (sanoo työtön 4 lapsen äiti) mutta tämä kyllä vaikuttaisi keskivertoa huomattavasti tasokkaammalle paikalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä tasokas ja varmasti joka euron arvoinen :)

      Poista
  6. Kävittekö jo tuolla Muumimaailmassa? Me olemme menossa tulevana lauantaina. :) Kotieläinpihalla emme tänä kesänä varsinaisesti ennättäneet vierailla, mutta Koiramäessä kylä ihailimme erilaisia kotielämiä.
    ps. Blogissani on menossa vielä muutaman päivän ajan arvonta, jonka palkinnosta teidän esikoisenne voisi tykätä

    VastaaPoista

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)