Sisustamista, käsitöitä, tuunailua ja meidän elämää alla kurkihirren oman, lämmössä kotilieden soman.

maanantai 21. elokuuta 2017

Pikkuautojen säilytysteline

Kahden pikkupojan asuttamassa kodissa ei voi pikkuautoilta välttyä 
- näin ainakin meidän kodissa.
Niitä tuntuu olevan jokapuolella: keittiönpöydällä, sohvalla, sängyssä 
ja jos sellaisen bongaat lattialta ja astut vielä vahingossa päälle, 
voi suusta ilmaantuva mölinä olla kaikkea muuta kuin kaunista.


Molempien poikien huoneista löytyy kivat
säilytyshyllyt, joissa on omat laatikkonsa ja niissä autoja aluksi säilyteltiinkin,
mutta muutamaan otteeseen autoja keräillessäni huomasinkin
niiden olevan aika söpön näköisiä.
Miksi siis piilottaa kivat pikkuautot laatikkojen kätköihin? 
Eikös sitä sanota, että mitä ei voi peittää, niin sitä pitää korostaa?


Niinpä tartuin työhön ja rakentelin autoille oman 
kivan säilytystelineen vanhemman pojan seinälle.
Telineen rakentamiseen tarvitsi vain pahvitötteröitä, 
näitä minulle oli kerääntynyt töistä A0-tulostimen paperirullista, 
mutta vastaavia löytyy esimerkiksi kangasrullien keskeltä.
Sahasin sahalla sopivia, autojen mittaisia 
paloja ja poistin reunoista jäysteet saksien avulla.
 Sommittelin palat lattialla tähden muotoon
ja kiinnitin ne toisiinsa kuumaliiman  avulla.



Annoin telineen kuivua hetken aikaa
ja maalasin sen lopuksi valkoisella spray-maalilla.
Seinään kiinnitystä varten tein pariin rullaan pienet reiät ja 
pujotin niiden lävitse siiman.

Telineen täytin poikien lempparipikkuautoilla
ja tadaa, nyt nämä välillä kovastikin hermoillekäyvät
ajopelit ovat kivasti esillä.



Haastetta on toki välillä luonut se,
miten pojat saisi kantamaan lemppariautonsa 
omille paikoilleen. Tälläkin hetkellä siellä komeilee 
vain murto-osa kaikista autoista.

Kutsumalla telinettä autotalliksi ja autojen nukkumapaikaksi
on tämäkin onnistunut suhkoht hyvällä menestyksellä. 

Kaikkein hienoimmat ja isoimmat autot meillä säilytetään
ylhäällä hyllyllä piilossa pikkuveljen käpäliltä.
Muoviset autot majailevat sitten lattialla vanhasta perunalaatikosta
tuunatussa säilytyslaatikossa.

~Marika~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pienikin viesti tuo hyvän mielen :)